Siemenet - Cемената 7
Okra
Бамя, наречена още баян Abelmoschus esculentus Kuvaus: Viljely: Runsasravinteinen, multava, lämmin kasvupaikka. Kastellaan ja lannoitetaan säännöllisesti. Riviväli: 60 cm Taimiväli: 45-60 cm Kylvösyvyys: Peitetään kevyesti Kasvupaikka: Auringossa Kylvökuukausi: Taimikasvatus helmi- maaliskuussa, istutus kesäkuussa Itämisaika: 3-5 pv Korjuuaika: Noin neljä päivää kukinnasta hedelmäpalot ovat valmiit!! Ne kannattaa kerätä 5-10 cm pitkinä, jolloin ne ovat mehukkaimmillaan. Korkeus: 1-2 m |
Okra (Abelmoschus esculentus) on hieman palkohernettä tai palkopapua muistuttava vihreä kotahedelmä. Se on peräisin tropiikin alueelta, luultavasti Afrikasta[1]
tai Aasiasta. Okra levisi mustien orjien mukana ensin uudelle mantereelle, jossa sillä on edelleen vankka jalansija sekä kreolilaisessa että cajun-keittiössä.
Okra kasvaa noin 1,8 metriä korkeaksi. Sen kukat ovat keltaisia, mutta keskusta on punainen. Okra vaatii pitkän ja kuuman kesän menestyäkseen, joten Suomessa sitä ei voi viljellä.
Okran hedelmässä on pieniä siemeniä ja tärkkelyspitoista kasvilimaa. Keitettäessä okralima saostaa pataruoat perunajauhojen tapaan.[2]
tai Aasiasta. Okra levisi mustien orjien mukana ensin uudelle mantereelle, jossa sillä on edelleen vankka jalansija sekä kreolilaisessa että cajun-keittiössä.
Okra kasvaa noin 1,8 metriä korkeaksi. Sen kukat ovat keltaisia, mutta keskusta on punainen. Okra vaatii pitkän ja kuuman kesän menestyäkseen, joten Suomessa sitä ei voi viljellä.
Okran hedelmässä on pieniä siemeniä ja tärkkelyspitoista kasvilimaa. Keitettäessä okralima saostaa pataruoat perunajauhojen tapaan.[2]
Tietoa okran kasvatuksesta löytyy niukasti suomen kielellä:
Minun ohjeni, kaikkenäköisiä saitteja lukeneena, on seuraava. Testit kesällä 2018:
Ruuanlaitto okrasta
Huomattavaa on se, että jos yrittää keittää okraa, siitä liukenee ravintokuituja, jotka tekevät ruuasta limamaisen. Siksi ruuanlaitossa ei käytetä vettä vaan öljyä tms. Useat ruuat tehdään kuten paistettaessa suomalaisia sieniä: "Vesi ulos ja mausteet sisään". Laitan tähän muutaman englannin kielisen videon, josta kieltä osaamatonkin ymmärtää periaatteet. Alla karibialaisia ruokia: Tarvittavat ainekset on kirjattu videon tekstiosaan. (Käytä 'Google Kääntäjä'ä tarvittaessa) Pannun lämpötila ei saa olla liian korkea.
Loput selviää, jos tulee ongelmia, kun tulee tänne Leshnikovoon kokkaamaan, kunhan saan kesäkeittiön rakennettua. ;) Tässä toinen saman tekijän video: https://www.youtube.com/watch?v=jWq1K_5e9vg Hakusanoilla: okra recipe löytyy Youtubesta vaikka kuinka paljon reseptejä. Intialinen ruoka: Tällä sivulla olevassa kokkivideossa, esittelijä näyttää kuinka valita parhaat okrat (1:00 - 2:00 min). Sivulta löytyy myös resepti selkeä selostusosa. http://www.crazy4veggie.com/stuffed-bhindi/ Бамя, наречена още баян (Abelmoschus esculentus), е едногодишно тревисто зеленчуково растение от семейство Слезови. Познато е още от древността. Произхожда от Етиопия и Мала Азия. Стеблото достига нормална височина около 50 см, като има сортове с височина до 2 m. Цветовете на бамята са оцветени в бледожълто с тъмно винено-червени петолъчки на дъното. Младите плодове се използват за ястия, туршии и за сушене, а семената, съдържащи 20 % масло като сурогат на кафето. От изсушените стебла се правят въжени изделия. Най-разпространените български сортове са Лясковска бамя, Пловдивска бамя и Каваклийска бамя. Отглежда се в субтропическите и тропическите страни. В България в ограничени количества в южните равнинни райони. Най-много се използва в арабската кухня. Листата на бамята са единични, прости, в основата на стъблото те са почти целокрайни, по средата - нарязани на 5 дяла, а към върха - дълбоко нарязани.
Цветовете са звънчеобразни, едри, лимоненожълти, разположени поединично в пазвите на листата. Бамята е факултативно (незадължително) самоопрашващо се растение. Плодът е многогнездна пирамидална кутийка, която при някои сортове достига до 25 см дължина. При пълно узряване кутийката се пука по ръбовете и семената се изсипват. Семената на бамята са обли, приличащи на фиеви зрънца, с масленозелен до черен цвят и с тъмни фини чертички. Семената на бамята запазват кълняемостта си до 4-5 години. Абсолютното им тегло варира между 55 и 75 г. Бамята е една от най-топлолюбивите култури. Семената на бамята поникват при почвена температура над 15°С. Бамята е взискателна и към влагата. При неполивни условия растенията остават дребни, дават незначителни добиви и лошокачествена продукция. При дълбоки и добре разработени почви за лични нужди може да се отглежда и при неполивни условия. Бамята е много взискателна към почвата. Много добре се развива върху дълбоки влагоемни и плодородни черноземи и льосови почви. На тежки и студени почви с близка подпочвена вода дава ниски добиви. Добри резултати се получават на структурни почви, които редовно се торят с органични торове. По отношение на предшественика не е взискателна. Торенето на бамята с минерални торове и оборски тор осигурява получаването на високи и качествени добиви. През есента се внасят 3-4 тона оборски тор и 40-50 кг суперфосфат на декар. При леки почви се внасят и по 25-30 кг на декар калиев сулфат. Напролет се тори с около 20-30 кг амониев нитрат, половината от който се внася едновременно със сеитбата, а другата половина се внася при фазата масов цъфтеж. Най-разпространените сортове бамя са два. Каваклийска бамя, наречена е още дребна, черна. Растенията са високи до 2,20 м. Върху стъблото на бамята израстват 3-4 прибрани разклонения. То е покрито с остри зелено обагрени космици. Плодовете са къси. Най-ранният местен сорт бамя. Продукцията се получава със 7-10 дни по-рано от другите сортове бамя. Плодовете се нижат и се сушат за консумация през зимата. Лясковска бамя (Цариградска, Султане).Тя е най-разпространеният сорт в България. Стъблото е високо до 1,5 м и има средно 3-5 разклонения. Плодовете са тънки, дълги и заострени. Те са петръбести, светлозелени, покрити с космици, на върха леко са извити. В стопанска зрелост са тънки, дълги 4-5 см, нежни и крехки. Средно ранен, високодобивен сорт бамя, предназначен за готвене и консервиране. Подготовката на почвата започва с дълбоката обработка, при която се внася оборският тор. Напролет поради късната сеитба са необходими и няколко обработки, а при нужда и плитка оран с брануване. Бамята се сее редово на разстояние 80/8-10 см през първата половина на май, когато обикновено започва да цъфти акацията и е достатъчно топло. Сеитбена норма е 1,5-2 кг на декар. В зависимост от времето семената на бамята поникват след 10-15 дни. Борбата срещу плевелите се води чрез окопаване и плевене. През вегетацията бамята се окопава 2-3 пъти. Посевите редовно се поливат. Беритбата на бамята се извършва ежедневно или през ден, тъй като плодовете бързо застаряват и загрубяват. Берат се младите и крехки плодове с дължина 4-5 см. Беритбата на бамята продължава до падането на сланите. Набраните плодове трябва да се консумират или консервират, защото при съхраняване загрубяват. бамя отглеждане
|
Бамя
|
Производство на бамя
Palsternakka
Пащърнак Pastinaca sativa Viljely: Hyvin lannoitettu kasvimaa, kasteltava hyvin Riviväli: 40 cm Taimiväli: 8-10 cm Kylvösyvyys: 1 cm Kasvupaikka: Auringossa Kylvökuukausi: toukokuu Itämisaika: pv Korjuuaika: myöhäissyksy Varastointi: viileä, pimeä varasto Levinneisyys
Suomessa palsternakka on viljelyskarkulainen ja tulokas. Se kasvaa luonnossa vakiintuneena paikoitellen Etelä-Suomessa, varsinkin kaupunkialueilla, esimerkiksi teiden varsilla jopa melko yleisenä. Muuallakin Etelä- ja Keski-Suomessa sitä tavataan satunnaisesti. Kasvi on alkujaan euraasialainen laji, mutta se on levinnyt viljelykarkulaisena myös Yhdysvaltoihin, missä sitä pidetään haitallisena tulokaslajina.[2] Juures Juureksena palsternakka muistuttaa porkkanaa mutta on vaaleampi ja voimakkaamman makuinen. Palsternakkaa on syöty Euraasiassa jo muinaisista ajoista lähtien. Sitä voidaan keittää, paistaa tai käyttää muhennoksissa, keitoissa ja laatikoissa. Palsternakkaa ei viljellä lämpimillä seuduilla, koska routa on tarpeellista maun kehittymiseksi. Mullan tulee olla hiekkaista ja savimaista, jotta juuret kasvavat suuriksi. Sopimattomassa mullassa ne jäävät lyhyiksi ja haaraisiksi. Palsternakan siemenet voidaan kylvää varhaiskeväällä, kun maa on sulanut kylliksi. Sadonkorjuu voidaan aloittaa myöhään syksyllä, heti ensimmäisten pakkasten jälkeen. Joka vuosi kannattaa käyttää uusia siemeniä, koska varastointi heikentää niiden kasvukykyä merkittävästi. Palsternakassa on enemmän mineraaleja ja useampia vitamiineja kuin sen lähisukulaisessa porkkanassa; kuitenkin A-vitamiinin esiastetta β-karoteenia on porkkanassa moninkertaisesti enemmän. Palsternakassa on erityisen paljon kaliumia, jopa 600 mg verran sataa grammaa kohden. Se sisältää myös runsaasti ravintokuitua. 100 grammaa palsternakkaa sisältää 230 kJ (55 kcal) energiaa. Joillekin kasvi aiheuttaa allergisen reaktion. Palsternakan lehdet saattavat myös ärsyttää ihoa, jos niistä irtoava neste osuu iholle yhdessä auringonvalon kanssa.[2] Lisätietoa palsternakasta, vuoden vihannes 2004. Palsternakan vilelyyn liittyvät linkit:
Reseptit: "Palsternakkaa käytetään yleensä liemijuureksena. Se soveltuu kuitenkin erinomaisesti käytettäväksi myös salaateissa, raasteissa, sosekeitoissa, kasvispihveissä, vuokaruuissa, padoissa ja kastikkeissa, joissa se antaa oman säväyksensä." Lähde: Kotimaiset kasvikset Пащърнакът (Pastinaca sativa) е кореноплоден зеленчук, сроден с моркова. Корените му приличат на тези на моркови, но са с по-светъл цвят и имат по-силен вкус.
Описание Пащърнакът представлява двугодишно тревисто растение, което през първата година развива перести листа на дълги дръжки, а през втората — голо цветоносно стебло, до 1 метър височина. Цъфти през периода юни — август. Цветовете му оформят сложни сенници с по 8-12 главни лъча, всеки цвят се състои от пет златистожълти венчелистчета. Плодът е странично сплеснат, разпадащ се на две половинки с ципести ръбове.[2] Разпространение Растението е разпространено на територията на цяла Европа, в България — до около 1600 метра надморска височина. В диво състояние се среща из ливади и влажни тревисти местности.[2] Употреба в кулинарията Както морковът, така и пащърнакът произлиза от Евразия и се употребява за храна от древността. За разлика от миналото обаче, когато е бил масово отглеждан зеленчук. В наши дни пащърнакът е заменен до голяма степен от картофите. Изключение все още правят единствено Великобритания, Полша и скандинавските страни. В Северна Америка е пренесен от 17 в. Пащърнакът може да се вари или пече или да се използва в яхнии, супи и гювечи. Употреба във фитотерапията Пащърнакът е лечебно растение с приложение във фитотерапията; използват се коренът (Radix Pastinacae) и семената му (Semen Pastinacae). Коренът е богат на етерични масла и кумарини, а семената — етерични масла, кумарини (бергаптен, ксантотоксол, императорин) и петрозелинова киселина. Етеричното масло в семената, състоящо се от алифатни естери, бива два вида, в зависимост от наличието, респективно липсата, на естери на оцетната киселина. От биологично активните вещества в пащърнака най-подробно е изследван пастинацинът — фурокумарин с химически състав CHgO, почти неразтворим във вода и слабо разтворим в спирт. Той има:
Пащърнакът отглеждане |
Toisena vuonna palsternakka kukkii.
|
Porkkana
Морков Daucus carota Kuvaus: Viljely: Hiekkamultamaa, harvennus tarvittaessa. Harso kasvuston päällä estää porkkanakempin tuhot. Porkkanakärpänen ei vuorostaan viihdy jos porkkanaa viljellään esim. sipulien kanssa. Riviväli: 30 cm Taimiväli: 4-5 cm Kylvösyvyys: 1-2 cm Kasvupaikka: Auringossa Kylvökuukausi: 5-6 Itämisaika: pv Korjuuaika: 6-9 Porkkana (Daucus carota) on juureksena viljelty sarjakukkaiskasvi. Sen paksuuntunut pääjuuri on väriltään tavallisesti oranssi, ja siinä on puunkuorta muistuttava ohut kuori. Juuri sisältää runsaasti A-vitamiinin esiastetta beta-karoteenia, joka antaa sille oranssin värin. Porkkana on perunan jälkeen Suomen suosituin juures; sitä syödään jopa yhdeksän kiloa henkeä kohden vuodessa.
Viljelykseen porkkana otettiin ensimmäiseksi Keski-Aasiassa, mahdollisesti Afganistanissa. Euroopassa sitä on viljelty viimeistään 1100-luvulta lähtien. Useimmat nykyisin viljellyt lajikkeet polveutuvat Hollannissa 1600-luvulla viljellyistä porkkanoista.[1] Viljellyt muodot kuuluvat alalajiin Daucus carota subs. sativa.[1] Porkkanan villimuoto (Daucus carota subs. carota[1]) kasvaa kaikkialla Keski-Euroopassa ja laajalti Aasiassa yleisenä muun muassa laitumilla ja tienvarsilla. Sen juuri on yleensä puiseva ja syötäväksi kelpaamaton, paitsi satunnaisesti esiintyvillä mutanttiyksilöillä, joista viljellyt lajikkeet onkin jalostettu.[2] Suomessa villiporkkana on harvinainen, koska se ei yleensä selviä talven yli voidakseen toisena vuotenaan tuottaa siemeniä. Sen ensimmäisen vuoden taimia saattaa kuitenkin kesäisin kasvaa esimerkiksi satama-alueilla, joihin sen siemeniä helposti kulkeutuu ulkomailta. Porkkana valittiin vuonna 2000 vuoden vihannekseksi.[3] Ulkonäkö ja koko Porkkana on kaksivuotinen kasvi, jonka varsi kasvaa 30–80 senttimetriä korkeaksi. Alalajeista ruokaporkkanan pääjuuri on mehevä ja väriltään useimmin oranssi. Villinä kasvavien porkkanoiden juuri on ohut ja valkoinen. Kukintona on pienikukkainen sarjakukinto. Porkkanan hedelmä on 2–4 millimetriä pitkä piikkinen tai koukkukarvainen lohkohedelmä.[4] Porkkanaharrastajat eri puolilla maailmaa ovat kehittäneet menetelmiä, joilla porkkanan saa kasvamaan luonnollisia mittojaan kookkammaksi. Vuonna 2007 Joe Atherton kasvatti maailman pisimmän, 5,8-metrisen porkkanan. Maailman painavimman porkkanan on kasvattanut John Evans vuonna 1998. Se painoi 8,6 kilogrammaa.[5] Ravintona Porkkana on maan sisällä kasvava juures, ja sitä voidaan syödä raakana. Porkkanan juurenkärjet ovat hyvin pienet, ja ne poistetaan kuorittaessa. Tavallisesti porkkanaa käytetään salaatteihin, liharuokiin ja keittoihin. Raakana porkkanan rakenne on kova ja rapea, maultaan parhaassa tapauksessa makeahko. Ennen syöntiä raaka porkkana pestään huolellisesti ja yleensä kuoritaan. Keitettäessä porkkanan rakenne muuttuu pehmeäksi. Porkkanan nuoria lehtiä voidaan käyttää ruoanvalmistuksessa. Alun perin viljeltiin porkkanaa, joka oli purppuranpunainen, keltainen tai valkoinen. Kuumilla alueilla keltaista ja punaista porkkanaa viljellään edelleen. Viileillä alueilla oranssi porkkana on yleisin. Suomessakin voidaan viljellä violettia, keltaista ja valkoista porkkanaa. Oranssi porkkana jalostettiin 1600-luvulla Hollannissa.[1] Useimpien juureskasvien tavoin porkkana on kaksivuotinen kasvi. Ensimmäisenä vuotena, itämisen jälkeen porkkanalle kehittyy syvälle ulottuva pääjuuri. Sen jälkeen alkaa paksuuskasvu, joka jatkuu koko kasvukauden. Porkkanan syötävä juuri on mukula, jossa on lieriömäinen puuosa ja sen ympärillä jälsi ja kuori. Siihen kertyy paljon vararavintoaineita. Jos porkkana jätetään maahan yli talven, se käyttää toisena vuotena nämä vararavintoaineet korkean varren, kukkien ja lopulta siementen kasvattamiseen. Siihen muodostuu samantapainen sarjakukinto kuin muillakin sarjakukkaiskasveilla, esimerkiksi koiranputkella. Mutta samalla juuri menettää kaikki siihen varastoituneet aineet. Sen vuoksi porkkanat nostetaan maasta jo ensimmäisen vuoden syksyllä, paitsi jos niitä kasvatetaan siementen tuottamiseksi. Aikaisemmin porkkanaa on käytetty myös väriaineena. Sen lisäksi porkkanaa on käytetty lääkekasvina, sillä se sisältää A-vitamiinia ja seleeniä.[8] Terveysvaikutukset Porkkanan sanotaan lisäävän vastustus- ja näkökykyä, ehkäisevän mahahaavaa ja syöpiä ja lievittävän tulehduksia, ripulia, huonoa ihoa, ummetusta, unettomuutta, korkeaa verenpainetta ja paksusuolen tulehdusta.[9] Porkkanan tuholaisia
Porkkana, muut lähteet:
Морков
Морковът (Daucus carota) е кореноплоден зеленчук. Морковът е от род двугодишни, рядко едногодишни или многогодишни тревисти растения от семейство сенникоцветни. Съществуват около 60 вида, главно в Средиземноморието, но също в Америка, Африка, Австралия и др. Културният морков е двугодишно зеленчуково и фуражно растение. Стъблото му е високо до 0,70 m, листата са перести, силно нарязани, цветовете – дребни, събрани в сложен сенник. Плодът е сух с две семена, с плоскояйцевидна форма и с четири реда шипчета. Отглежда се заради кореноплода, който е месест и в зависимост от сорта има закръглена, пресечено-конусовидна, вретеновидна или друга форма с червена, жълто-червена, жълта или бяла окраска. През първата година образува бледожълт до червено-оранжев кореноплод. През втората година образува семена и цветове. Морковът съдържа средно: 88.8% вода, 1.1% азотисти вещества, 0.2% мазнини, 8.2% захари, скорбяла и други вещества, 1% целулоза, 0.7% пепел и витамини A, C, B1 и B2 . Използва се за храна, фураж и като лечебно средство. В България се отглежда навсякъде. Сортове По-разпространените сортове са: българският сорт „Победител 4“, френските сортове „Нантски 2“, „Нантски 3“ и „Роаял Шантан“ (Royal Chantene), немският „Марктгертнер“, „Едър каротел“. За ранно производство е подходящ нидерландският сорт „Амстердамски“. |
|
|
|
|
|
Sivu 7 Cтраница